18.11.2014

Sota on loppunut

Vankila pistää miettimään elämää.

Huomenna on uusi ja samanlainen päivä.

Kun on pelleillyt vuoden, niin on vaikeaa yrittää kirjoittaa mitään fiksua. Kokeillaan kuitenkin itseäni eniten ihmetystä aiheuttaneista asioista.

Jokainen rauhanturvaaja tietää argumentin “täällä ollaan 24/7 töissä”. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kenelläkään ei ole sanomista, koska sitten joutuukaan töihin. Ja kun asiasta kuitenkin tulee sanomista, voidaan käyttää argumenttinumero kakkosta “aina voi ottaa katkot”. Ja jos rapina jatkuu edelleen, voidaan käyttää superargumentaatioita johtajan tittelillä “minä päätän”. Kakkonen ja kolmonen voivat tosin tulla toisessakin järjestyksessä. Olen erittäin kiitollinen Suomen työaikalaista nimeltä 37,5 tuntia viikossa. Sillä se pakottaa työnantajaa miettimään mitä tekisin tälle työntekijälle vajaassa 40:ssä tunnissa viikossa. Kun tätä pakotetta ei ole, lopputuloksena voi olla, että osa porukasta tekee selvästi vähemmän töitä verrattuna toisiin. Vielä kirsikkana kakun päälle, eniten työtunteja tulee huonoiten palkatuille jääkäreille. Ei työn inhimillisen iso määrä pistä ihmistä vituttamaan, vaan oikeudenmukaisuuden puute.

Yhdestä johtajasta tehtiin Hitler-video siitä kuuluisasta Hitler-videosta. Sen lisäksi joku julkaisee täällä “Sekoilu-uutiset” nimistä lehtistä. Tarkemmin puuttumatta näihin, suurin ongelma täällä on joidenkin johtajien kyky olla kuuntelematta lainkaan alaisia. He haluavat alaistensa olevan täällä johtajien vuoksi, kun oikeammin asian pitäisi olla, että johtaja on täällä alaisten vuoksi. Tehdäänkö homma kuten yksi pomo sanoo, vai mitä mieltä ovat vaikka kymmenen alaista? Ja ei, nyt en puhu sotimisesta, vaan hyvin yksinkertaisista asioista, kuten vaikkapa saako vapaa-ajan hupparissa olla huppua vai ei. Erityishuomion saa vielä kommentti “minä olen ollut tästä porukasta eniten Puolustusvoimissa töissä, kyllä minä tiedän miten asiat parhaiten hoidetaan”.

Meillä on 6 viikkoa palvelusvapaata vuodessa, kun Kosovossa ja Afganistanissa on ollut 12 viikkoa. Käsitykseni mukaan komentaja voisi antaa meille 2 viikkoa vuodessa lisää, jos tahtoa olisi. Ei ole. 90-luvulla oltiin viikoittain bunkkerissa kun täällä lensi murkula, mutta silti ajeltiin normaaleilla autoilla kylillä ja vietettiin iltaa paikallisten kanssa ravintoloissa. Nyt taas käydään bunkkerissa pyyhkimässä pölyjä penkeiltä ja ajetaan 300 tuhannen panssaroiduilla G-sarjan Mersuilla vain partiotehtäviä. Tätä suhteellisen pientä vapaan määrää jos jotain voisi hyvin kompensoida vapaa-ajalla suoritettavilla vierailuilla paikallisiin menomestoihin. Ei saa, ei uskalleta. Näiden ymmärrystä ei liiemmin edesauta selitysten puuttuminen ja salailu.

Menin toimistolle noin 8 kuukautta aina tervehtien ja silmiin katsoen. Sitten sain tarpeeksi sekavista mörähdyksistä älypuhelinten takaa, joten loppuaika meni kivasti hiljaa. Laskin myös, että osa työntekijöistä ei kysynyt käytännössä toisilta työntekijöiltä koskaan mitään. Toki keskustelua voi pitää muutenkin yllä, mutta antaa hyvän kuvan toiminnasta. Baarissa voi hyvin olla pöydässä muiden kanssa ja surffata kännykällä netissä. Kyllä, minunkin mielestäni olet urpo, mutta koitan sentään käyttäytyä ihan asiallisesti ja ystävällisesti nyt kun ollaan kaikki yhdessä täällä avovankilassa.

Tämä blogi saavutti kaksi esitutkintaa. Ekalla kerralla paljastin käytettävissä olevan radiopuhelimen ja WLAN-tukiaseman mallin kuvassa, jossa pelaamme pleikkaria vapaapäivänä. Tästä seurasi esikuntapäällikön huuto ja uhkaus välittömästä työsuhteen katkeamisesta sekä paluusta Suomeen omakustanteisesti. Myös yksikkömme majuri haki toimistomme pleikkarin pois. Esitutkinnan päätyttyä minut todettiin syyttömäksi. Toisella kerralla olin ottanut kuvan leirin portista, jolla paljastin puolustusratkaisusta osan. Portin ulkopuolinen alue on julkinen paikka mihin kuka tahansa voi tulla patsastelemaan ja uskon kuvankin ottamisen onnistuvan melko vaivattomasti. Ja ellei paikan päälle jaksa tulla, niin interwebistä löytää kyllä leirin puolustusjärjestelmiä, kuten Hesarin kuva: komentaja, Sauli Niinistö ja hiekkasäkit. Uusi komentaja antoi rangaistuksen. Toki rangaistus hiukan harmitti, mutta vielä enemmän harmitusta aiheutti esitutkinnan käynnistys. Todennäköisesti joku työkavereistani on lukenut blogia ja huomannut sen antavan kiellettyä informaatioita vedoten palvelusohjesääntöön. Tämä sääntövihkonen on muuten kirjoitettu minun ja useamman asiasta vielä enemmän ymmärtävän mielestä heikosti ja puutteellisesti. Mutta en nyt siitä jaksa enempää. Ihmettelen syvästi minkä takia mahdollisesti joku työkaverini on käynnistänyt asiasta esitutkinnan, eikä esimerkiksi ole tullut henkilökohtaisesti luokseni ja pyytänyt kuvan poistoa. Miksi kusta muroihin? No siksi, koska toiset saavat tyydytystä siitä.



Edellä mainitut ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitä, mutta moneen noista lyödän kymmeniä muitakin allekirjoittajia. Uskon kuitenkin osan ongelmista johtuvan järjestelmästä ja johdon esimerkistä, eikä pelkästään yksilön ominaisuuksista. Kuten vaikka Pohjois-Koreassa. Mutta sitten taas, me suomalaiset olemme sentään nähneet jotain muutakin maailmaa ja elämää miten asioista voi suoriutua.

Järjestelmän merkityksestä yksilön käyttäytymiseen tuli vielä yksi tarina mieleen. Kolme taistelijaa sopivat yhteisestä syömisestä klo 18.00. Matkan varrella yksi poikkeaa vessassa kusella ja muut jatkavat matkaa. He istuvat kuitenkin samaan pöytään ja syövät. Yhdellä taistelijalla on vielä viimeinen kanan pala lautasella, kun toiset poistuvat.

Tässä nyt oli tällaista pikkukitinää, joten aika vielä listata ison kuvan tavoitteet ennen reissua ja niiden täyttyminen:

  1. Intian vaihto-opiskeluiden jälkeen mieleni teki lähteä jonnekin ulkomaille tekemään jotain. Rauhanturvaamisreissu täytti hyvin kriteerit jotain ja jonnekin.
  2. Halusin erilaista työkokemusta verrattuna Suomeen. Operaation sisältämä työkokemus ei ollut niinkään ammatillinen kehittyminen IT-asioissa, vaan enemmän kehittymistä työn organisoinnissa, johtajien erilaisissa tavoissa työskennellä, palautteen annossa, levon merkityksestä, ammattilaisen itseohjautuvassa ja itsenäisyyttä kaipaavassa työnteossa.
  3. Halusin ostaa purjeveneen. NF 30 tuli perheeseen ja odottaa telakalla ensi kesän seikkailuja.

Joten hyvinhän tämä reissu meni.

Kiitos kaikille hyville tyypeille.

Kultapyssy kiittää lukijoitaan.

6 kommenttia:

Iines Iides kirjoitti...

Hieno ja osuva loppukirjoitus! Toivotan sinulle hyvää jatkoa kotiutumisen jälkeiseen elämään!

Harri Rantala kirjoitti...

Hieno päätös. Sanallinen soturi on poistunut keskuudestamme, seitin ohuesti harmittaa että yhteiselomme jäi noin kahteen kuukauteen.

Jari Mäkinen kirjoitti...

Jesh! Tuo niin just tuota. Rationaalisesti ajattelavan ihmisen kannalta sotalaitoksen virkamiesten argumentointi useasti kuulostaa teini-ikäisen kiukuttelulta ja lopputuloskin valitettavan useasti on samaa tasoa. Kokemuksia joita rahalla ei saa, päätöksiä joita millän ei voi perustella. Muistat vaan em. kokemukset kun alkaa tekeen mieli uudelle reissulle. Terveisin kolmen reissun käivärä, joista kaksi Libseissä. Harrille terveisiä, tuu pois siältä, pitäkööt tunkkinsa.

Anonyymi kirjoitti...

Koska on seuraava rotaatiosi? Tuliko korpin jämät?

Ville Nurminen kirjoitti...

Ei tullut korpin tai ylimatruusin jämiä. Viikon kertaus, kuukauden koulutus säkylässä ja vuoden Libskikeikka ei tainut riittää. Vika ei siis ollut kertausharjoituspäivien määrässä vaan todennäköisesti tekemisen laadussa.

Ei ole mielessä nyt kyllä uusi keikka. Mutta niinhän ne kaikki muutkin sanoo juuri kotiuduttuaan. Mutta katotaan 5-10 vuoden päästä uudestaan, varsinkin jos rupeaa päivätyö puuduttamaan sen verran, että pienet katkot tekisi terää :)

porschecayman186 kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.