Palautteen antamista

Etelä-Libanonin ongelmat jatkuvat päivästä toiseen. Heti kun talvi loppui ja lumet sulivat noin kolmen päivän päästä niiden alkamisesta, uudet kuviot astuivat leiriin.

Kahvikupit ovat loppumassa. Maailman eniten sumppia nauttiva kansa on vaihtanut aamutervehdyksen muotoon: "Onko teillä kahvikuppeja, entä onko teillä kuppeja?". Paperiset kahvimukit kuulemma maksavat liikaa ja niitä käytetään liikaa. Onneksi olemme saanneet varastolta omat armeijan vihreät kupit, joita on kätevä pitää aina taskussa jos sattuu kaffehammasta kolottavan.

Lisähaasteita tuovat vajavaisesti toimivat pleikkariohjaimet. Amatööripelaajat ovat hakanneet kuin viimeistä päivää muovitatteja, mutta voimankäyttö tässä lajissa ei tuo kuin kyyneleitä ja kirosanoja. Itselläni etusormen ja peukalon pinnat alkavat muistuttamaan kovia jalkapohjiani.

......

Kirjoitin ylläolevan tekstin pari päivää sitten tänne luonnokseksi, ja tarkoituksenani oli julkaista se, kunhan saan otettua sopivan kuvan tilanteeseen. Suomen puolustusvoimien lähi-idän tiedustelusalapoliisiryhmä oli vissiin käyttänyt FBI-tason hakkerointivälineitä ja tutustunut vielä julkaisemattomaan tekstiini, sillä tällä hetkellä kahvikuppeja saa taas käyttää ja pleikkariohjaimiakin taitaa olla tulossa. Palautteen jakokanava se tämäkin.

PS. Ensi viikolla on harvinaista herkkua tiedossa. Tai no, herkkua ja herkkua, mutta tietää ainakin mitä suuhun tulee laitettua. 40 tuntia yöpäivystystä viestiliikenteen hoitajana. Vain vessataout ovat sallittuja. Ruokana toimii taistelumuona, joka laitetaan vedenkeittimeen hetkeksi ja arvataan mitä pastakanasekoitusta on tarjolla tästä ruskeasta pussista tällä haavaa. Todellista tekemistä yön pimeinä tunteina on arvioni mukaan noin 4/40 tuntia, joten GTA 5 tulee pistämään sormeni aivan uuteen uskoon. Tuleva kivisormi kuittaa ja lähtee viettämään viikon päästä ensimmäistä lomaa harmaaseen, mutta toimivaan Suomen. Sosiaalikuraattorin ohjeita väheksyen olen tehnyt tiukkaakin tiukemman aikatalun mitä kaikkea sitä tulee tehtyä.

Sitten vielä vähän visuaalista kertomusta viime ajoilta:

Video poikien lelukaupasta

Onhan jouluruoka tunnetusti rauhallisuuden ja seurustelun symboli. Armeijan tehokkuus vei voiton, sillä kellotin elämäni nopeimman jouluaterian kahdeksaan minuuttiin suusta alas.

Välimeren rannikolta pakollinen supakuva. Supa? Katso kuva. Yllä.

Sotilas vaarassa. Sotilas saunassa.

Kertoessani lähdöstäni rauhanturvaajaksi Libanoniin, kaikki vanhempaa vuosikertaa olevat, varsinkin naiset, olivat huolissaan tehtävän vaarallisuudesta. Vastasin heille totuudenmukaisesti, että ei siellä ole mitään hätää, älä ole milleskään. 

Valehtelin. En suinkaan tarkoituksella, vaan tietämättömyyttäni. 

No nyt tuli jos tuli taas nostettua odotuksia hirveistä sotajutuista vähän liikaa, joten ehkä on parempi vain kertoa mikä meno täällä on ja lopettaa kiihottavat sotaesileikit. 

Jatketaan edellisestä suomalaisuus ulkomailla tekstistä samalla teemalla. 

Päivällisellä ihmettelen missä ovat irkkujen tutut ja turvalliset ranskalaiset & erilaiset rasvassa paistetut kanat. Peruna suussa enkkua puhuvalla punapäällä on kaiketi vapaapäivä, koska buffettiskillä on tarjolla perunamuussia, iso pala lohta ja sienikastiketta. Kieli ulkona katselen annosta, kun olisin saamassa 22 euron lounasta tai 5 euron “gourmet”-opiskelijasafkaa. 

Ruokailun jälkeen saavun 12 neliön kimppakämppääni ja heitän Auran Aallot päälle. TPS on johdossa, mutta hävisi lopussa. Matsin puolessa välissä sähköt ovat menneet poikki ja konttimme on ruvennut jäähtymään jotta voin mukavasti laittaa pipon päähän sisällä.

Suuntaan salille ja huomaan ilokseni myös sen olevan pimeä. Urheat sotilaat pumppaavat kuitenkin otsalamput päässä ruosteisia painoja ylös ja taustalla soi örrimörrirokki tällaiselle Pet Shop Boys och Twin Shadows -pojalle. Mietin miksi valot eivät toimi, mutta boomblasterin bassokalvo jynkyttää. Lopetan opittuun tapaan ajattelemisen armeijassa ja rupean heiluttamaan käsiä venyttelyn merkiksi. Lopetan venyttelyn käsiin ja siirryn penkille. Onneksi kukaan ei näe liian pieniä painoja sekä tasapaino-ongelmia kapeassa nahkapenkissä. Teen vielä muutaman laitteen ja pimeässä nostojen tahdissa liikkuvat otsalamput sekä mörököllirokki alkavat vaikuttamaan jotenkin jopa sopivalta sotilastunnelmalta. Kumma paikka.

Haen pyyhkeen ja lähden katsastamaan Suomisaunan tilanteen. Lauteilla pari sinivuokkoa oli käynyt Tanskassa jeppekurssin ennen reissua välimeren itärannikolle ja tanskalaiset olivat toki kertoneet kaikki pahimmat sotaseikkailut Afganistanissa. Löylyjen jälkeen on hiki hyvä poistaa tuttuun tyyliin Oraksen kapulalla, ja kuivattelun ohessa on myös mainio tilaisuus napata jääkaapista Suomimuonaa. Jos perustaisin grillin, esikoiseni olisi Saarioisten lihapiirakka lämmitetty 45 sekuntia mikrossa, kaksi siivua Oltermannia ja kolme siivua kotimaista meetua väliin, vanhan ajan suolakurkkuja viisi kappaletta ja päälle Turun sinappia. Vapaa-aikaa riittää ja ajatukset ovat tätä tasoa.

Paikallinen Seija-myrsky on iskenyt eteläiseen Libanoniin ja tuonut lunta myös mukanaan. Homma konkretisoituu parhaiten siinä vaiheessa, kun aamuinen pizzakuski ei tule paikan päälle ja nälkäiset sotilaat jatkavat lumitöitä nallepuvut päällä. Joku paikallinen työntekijä on kuitenkin tullut töihin ja kiroo suomalaiset maanrakoon, koska olemme tuoneet johtovaltiovastuun mukana myös suomalaisen talven tänne. Samaiselta paikalliselta kadun mieheltä tarkistettu fakta on, että täällä sataa lunta aivan helvetisti aina 100 vuoden välein ja arpaonni suosi vuotta 2013 avokätisesti. Haistan sopupelin ja mieli tekisi soittaa Moon-TV:seen.

Vaarana ei ollut siis nälkäiset sotilaat tai lumimyräkkä, vaan joku oli liukastunut pellin palaseen ja saannut 5 tikkiä sormeen. Eli itse olemme täällä suurin vaara itsellemme. Myös autokolarit ovat lähi-idässä peruskauraa sekä salilla sattuvat urheiluvammat poikaporukassa. Aseilla mä ammun zombeja Call of Dutyssa.

Mitä vittua täällä tapahtuu. T. Kasvit oikealla.

Pari viikkoa sitten tämä oli keli ja arska PAISTOI!

Kaivoin kiltisti pipon esiin siitä repun taskusta mihin luulin olevani koskematta vuoteen.

Ekspatriaattina ulkomaankomennuksella?

Aamut tuntuvat jostain syystä aavistuksen paremmilta näillä maisemilla.

Yhden vuoden ulkomaan työkokemus antaa loistavan mahdollisuuden tutustua paikallisten elinoloihin, asuinoloihin, paikalliseen kulttuuriin jne. Pääsee ihan oikeasti tutustumaan millaista on elää kyseisessä maassa. Aluksi on innostunut kaikesta uudesta ja suhtautuu myönteisen positiivisesti paikallisiin erikoisuuksiin. Ajan mittaan toiset jutut rupevat tuntumaan enemmän ja enemmän omilta kun taas toisista maan tavoista ei saa sitten millään otetta, vaikka asukkaat sitä kovin koittavat myydä ja esittää hyvässä valossa. Pieni osa suomalaisuutta katoaa ja tilalle tulee tässä tapauksessa libanonilaisia tapoja. Kyllä on kiva tutustua uusiin kulttuureihin tässä ihanassa kansainvälisessä ja monikulttuurisessa maailmassa.

Minun tapauksessani käytännössä yksikään edellisistä asioista ei taida oikein toteutua tällä reissulla. Tai no maailmassa olen edelleen, mutta kaikki muu kokemus oli jostain internetin ihmeellisestä maailmasta.

Asun suomalaisessa työmaakontissa, jonka varustus on täydellisen länsimaalainen. Tai no, pyykkinarusta en pistäisi henkeäni pantiksi. Käyn aamushaissella ja pyyhin Soft Emboon. Suuntaan aamupalalle ja syön suomalaisen aamupuuron ja leivän leikkeleillä. Sanon matkan varrella "moro" kymmenelle tyypille ja yhdelle "hi", mutta myös hän vastaa suomeksi "terve" pienellä lähi-itäisellä korostuksella. Työpaikan aamukahvit tulevat Stockalta tutuksi tulleesta Braunista ja Juhlamokka valuu sen perinteisen suodatinpussin läpi. Kertakäyttömukit on tehty Suomessa. Tosin taitaa Starbucks myös tarjota Jenkeissä suomalaisilla kahvikupeilla jäätelokinuskipiirakkakahvinsa.

Pottumuussia, poroa ja muikkuja oli päivällisenä.

Sumppien lomassa änäri pyörähtää käyntiin ja valikot ovat suomeksi toki. Joku majuri tulee pitämään luennon enkuksi, mutta me viestimiehet heitetään pois toimistolta ulkohommiin. Käyn tarkastamassa esikunnan toimistojen verkkoliitännät dokumentointia varten ja löydän suomalaisten tulvasta muutaman irkunkin! Latelen korkea-arvoiselle herralla kaikki kauppasurkeassa oppimani yliformaalit lauseet ja pääsen sisälle aivan liian isoon toimistoon.

Ei huono argumentti perinteiselle IT-pojalle, joka luulee pääsevänsä helpolla.

Työpäivän jälkeen suuntaan itseni Varissuolle (katso kuva). Toki näin keskikaupunkilaiselle pojalle Varissuoreissu vastaa samaa kuin Teuvo Hakkaraiselle Mannerheimintiellä kävelyä.

Täällä me asutaan. Itäkeskus löytyy käytävän päästä.

Lähdemme körmykavereiden (tupakaveri) kanssa portilla sijaitsevaan kauppaan. Portilla paikallinen kaveri huutaa autosta murteisella suomella: "Älä osta mitä, kaik ne vaa hujaa! :D". Haukkaamme grilliltä vähän suupalaa. Kebut ja kaffet tulevat suoraan Suomesta, ja sen näkee viimeistään hinnoista. Kahvi maksaa 0,80 senttiä!! Kaupan valikoimasta löytyy: Mustikkakossua, 1 L ja 6,50 euroa. Nuuskatorni 40 euroa. Kyllä sotakauppa tietää mitä asiakkaat haluavat. No, kaupassa täytyy käyttää dollareita, joten siitä saa 0,1 ulkomaankokemuspistettä. Nappaan vielä Pepsodenttiä taskuun ja käyn iltapesulle. Pepsodentit poskessa nautin täydellisen tasaisesta Oraksen suihkuvirrasta intin släpärit jalassa. Suomi-päivän kruunaa yöradion rekkamiestin soitot nahkaisissa Bang-Olufsen-kuulokkeissa juuri ennen nukahtamistani.

Pyssypäivä

No tulihan se lento- ja lähtöpäivä vihdoinkin. Lensimme harmaasta väristä päätellen armeijakuljetuksiin erikoistuneella massiivisella rahtimatkustuskoneella Tampereelta Beiruttiin.

Ekat päivät meni normaalisti kaikessa sählingissä ja uusien asioiden hahmottamisessa. Armeija on erilainen paikka verrattuna siviiliin ja antaa seuraavan lauantaisen päiväraportin puhua puolestaan.

- Herään 6.15 ja aamupesujen jälkeen menen ruokalan eteen jonottamaan 10 minuutiksi
- 10 minuutin ruokailun jälkeen vedän kauheessa kiireessa taisteluvarustuksen päälle ja menen odottamaan 20 minuutiksi kuljetuksen alkamista
- Olen pari tuntia pasissa matkalla kohti espanjalaisten tukikohtaa jossa tarkoituksenamme on ampua
- Ampumaradalla teen valmistelevia asioita 10 minuuttia ja odotan tunnin vuoroani
- Ammun 10 minuuttia kohdistuslaukauksia ja odotan muita tunnin
- Kävimme syömässä espanjalaisten ruokalassa maittavat safkat ja sen jälkeen sumpit poskeen kahvilassa
- Takaisintulomatkalla eksymme vähän ja nukun pasissa 2 ja puoli tuntia ja pelaan Hill Climbiä uusimalla omenalla
- Omassa tukikohdassa olemme takaisin 18.15 enkä odota sekuntiakaan kun menen syömään
- Kaverit ovat iloisina uudesta netistä jonka hankimme 50 eurolla kuussa. Jos netti voi olla paska, niin tämä on löysä paska.
- Käyn juomassa operatiiviset kaksi kaljaa irkkujen pubissa lauantain kunniaksi ja ihmettelen mitäs nyt...?

Jos joku sekosi laskuissa, niin todettakoon päivän työsisällön olevan noin 30 minuuttia ja odotusajan olevan noin "vitun monta tuntia".

Libskeissä maasto karua ja vuoret komeita.

Huhujen mukaan espanjalaiset panostaa ruokaan noin 15 taalaa päivässä. Olisi ollut myös viiniä ja olutta tarjolla. Suomalaiset ei viinaa ja panostus 2 taalaa.

Ja jälkkäriksi kaveri pyöräyttää juuri sellaisen jätskisekoituksen kun arvon sotilas haluaa.

Nurminen, sä rikoit tämän! .... Voi jumalauta!

4 viikon koulutuksen jälkeen pippuripihvi ja olut tekevät tehtävänsä. Asuna Libanonissa käytettävä helleasu.

Nyt on kuukauden koulutus ohi Puolustusvoimien työntekijänä. Koulutuksen alkupuolella fiilis oli oikein hykertelevän miellyttävä, kun ottaa huomioon varusmiespalveluksen. Näin loppupuolella on pakko myöntää, että armeija mikä armeija, sillä ei ole niinkään väliä onko sitten lippalakissa kantahenkilökunnan tai varusmiespalveluksen logo.

Kouluttaja puhuu aivan liian kovalla äänellä aamuluennolla, pp-slaidien asiat on syytä kirjoittaa reissuvihkoon kynällä ja asiat tulevat sotilaallisen tarkasti ilman mielenkiintoisia tarinoita. Tukkakisaa en voita, mutta partakisan ja pilkkikisoissa olen vahvasti koko 250 hengen koulutusporukan tiukkaakin tiukempaa kärkeä. Mulla ei ole edes täysin sileäksi kasvoja tekevää partakonetta. Toivottavasti Libskeissä sitten voitaisiin keskittyä siihen olennaiseen, eli työntekoon.

Intti on täynnä sotilaallisia ja vuodesta toiseen eläviä lausahduksia. Tällä erää käydään läpi muutama kohokohta Säkylän reissulta:

"Nurminen, sä rikoit tämän! Enkö mä juuri sanonut että läppä avataan sähköisesti? Voi jumalauta!"
Allekirjoittanut testasi 280 tontun panssarimersun konehuoneen ilmanvaihtoläpän toimivuuden käsipelillä. "Rikkihän" se meni, mutta vartin päästä lähdin autolla vetämään santamontulle rallia onneksi.

"Ei ennakoida, ennakointi on ei-reagointia"
Intissä ei saa koskaan ennakoida ja tämä lausahdus juontaa juurensa todennäköisesti siitä. Hiukan erilainen näkökulma kuin siviilielämässä.

"Ja muistetaan sitten näyttää koko ajan siltä, että hommia on paljon"
Tuntematon kapteeni kertoi päällystökerholla sotasuunnitelman työkavereilleen.

"Tällä hetkellä mulla ei tule mikään muu rennosti kuin paska pyllystä"
Allekirjoittanut kysyi tulevalta kollegalta koulutuksen jälkeen, tuleeko aseenkäsittely ja lippaanvaihto nyt rennosti.

Pari viikkoa lomaa ennen reissuun lähtöä ja ekan viikon ajattelin käyttää eurooppalaisessa kehityskaupungissa nimeltä Madrid. Halpa kalja sopii tilanteeseen hyvin, sillä kohta lähdetään vuoden kestävällä talviunelle asiasta nimeltä dokaus.

Katastrofiskenaario ja lämpimät munkit

"Hei pojat, ottakaa sitten ne alistajalasit pois kun menette juttelemaan paikallisille." Ja punkka esittelykunnossa läheisten päivänä, tottakai.

Muutama päivä ennen koulutukseen siirtymistä kävin vielä juoksemassa aurinkoisena loppukesäpäivänä cooperin ihan vaan varmuuden vuoksi. Pyörän GPS-mittari kädessä harjoittelin lähinnä tasaista juoksua. Kaikki meni niin kuin pitikin, mutta syystä tai toisesta juuri sillä kerralla jalkani rupesi särkemään yllättävän kovaa. Kipu jatkui pari päivää vielä juoksun jälkeen ihan normaalissa kävelyssäkin. Ei muuta kuin lekurin vastaanotolle perjantaina ja maanantaina oli sitten se karsiva juoksu. Naislääkäri ymmärsi vaivani vakavuuden ja antoi burana-kuurin ja jotain paikallista geeliä. Tämän lisäksi fyssari neuvoi jalkapohjan jumppaliikkeet.

Sunnuntaina oli aika saapua Säkylään. Tilanteeni olisi voinut olla myös parempi. Jalkaani sattui edelleen kävellessä hiukan, olin onnistunut ottamaan parin päivän keittoputken nuuskanhakumatkalla Itämerellä ja pisteenä iin päälle juoduin nukkumaan viimeisen yöni erittäin huonosti ilman peittoa ja tyynyä vaatteet päällä lähinnä liskot mielessä. Katastrofiskenaario alkoi olla lähempänä kuin kuvittelinkaan. Puolustusvoimilla oli kuitenkin tosissaan halu saada meidät juoksemaan vaadittava raja. Juoksimme pienissä ryhmissä hyvällä alkulämmitellyllä ja venytyksillä. Sen jälkeen lähdettiin juoksemaan kantahenkilökunnan jäsenen mukaan ryhmässä tasaisella vauhdilla lievään alamäkeen vaadittavat 2 300 metriä. Upseerijänis huuteli väliaikoja, tsemppasi porukkaa ja piti vauhdin tasaisena. Tuloksena oli elämäni helpoin juoksu ja samaa tuumi moni muukin. Tämän jälkeen jalkakin parani parissa päivässä, sovitaan syyksi vaikka stressittömyys.

Rauhanturvaajat rinnastetaan kantahenkilökuntaan ja palvelu on sen mukaista. Kuten esimerkiksi juoksutesti antoi pientä osviittaa. Tämän lisäksi oppituntien välissä on kahvitarjoilua vastaleivotun munkin kanssa. Ulkona on + 10 astetta, mutta onneksi meille on järkätty teltta jonka lämpötilasta huolehtii bensakäyttöinen lämmitin. Miksipäs ei. Munkki suussa koitan pitää pokkaani kun vieressä marssii parikymppiset varusmiehet tahdissa kohti ruokalaa. Onneksi armeija käydään nuorena, sillä kolmenkympin hujakoilla ymmärrystä ei välttämättä löytyisi ihan niin paljon varusmiespalveluksen sääntöihin ja tapoihin. Palaan tietoliikenneverkkoihin keskittyvällä oppitunnille ja yskin naurusta viimeiset pullanmurut pois kun nuoret pojat haravoivat jalkakäytäväämme puhtaaksi neulasista.

Odotan innolla itse toimialueella pääsyä ja varsinkin tutustumista irlantilaisiin palkkasotilaisiin. Olen nimittäin kuullut sen verran villejä tarinoita heidän käyttäytymisestään leirissä että huh huh.. Ja mainittakoon vielä lopuksi, että kun oppitunnin aiheena olivat alkoholin käyttö ja sen rajoitukset, tuli lisäkysymyksiä ylivoimaisesti eniten koko päivänä :)

Onks musta mihinkään ilman vänrikin nappuloita ja yo-lakkia?

Olin auttamassa isääni omakotitalon loputtoman remppaamisen kanssa. Olimme kaataneet muutaman puun takapihalta. Isäpappa hoiti työnohjaamisen ja minä hoidin työn tekemisen. Eikä edes hermot mennyt. Kovinkaan usein siis. Mutta tämähän oli loistava työskentelymuoto valmistaen mahdolliseen tehtävään Puolustusvoimiin. Siinä sitten sopivasti sahanpurut kengässä ja korvassa miellyttävä valintasihteeri Porin Prikaatista soitti minulle joku kaunis keskiviikko iloisissa asioissa.

Kutsu tuli Libanonin tietoliikennetiimiin ja lähtö on marraskuun lopulla. Kuukauden koulutus Säkylässä sitä ennen ja 12 uutta lomaketta pitäisi vielä täyttää ennen reissua. Kyllä oli kova fiilis!

Meidän tiimissä olisi 4 työntekijää, varajohtaja ja itse johtaja. Perinteinen pikku helpdesk-tiimi siis.  Datanomin paperit sekä IT-tukihenkilön työkokemus todennäköisesti edesauttoivat valintaani eniten, koska yksi toinen tulevista työntekijöistä pääsi samoilla statseilla myös hommaan. Ensimmäistä kertaa amispapereillani oli ihan oikeasti jotain hyötyä! Tornihuhujen mukaan myös se, että en ollut käynyt rukkia intissä oli hyvä juttu, sillä reservin upseereita ei oikein voida valita miehistön tehtäviin. Nyt on todistettu vihdoin oman kantapään kautta, että ylioppilaslakki + vänrikin nappulat eivät ole oikotie onneen ja menestykseen. 

Ainoa mahdollinen este käytännössä valinnalle on täydellinen perseily koulutuksessa tai cooper-testin hylätty suoritus. Operatiivisissa tehtävissä se on 2 500 ja muissa tehtävissä 2 300 metriä. Intissä 7 vuotta sitten meni joku 2 900 metriä ja sen jälkeen olen käynyt juoksemassa alle 3 kertaa. Kävin sitten riipasemassa huonolla strategisella juoksulla karvan verran alle 2 500, joten pienellä lenkkeilyllä raja pitäisi mennä helposti rikki. Muut lihaskuntotestin osa-alueet: punnerrus, vatsat ja pituushyppy eivät vaikuta valintaan, mutta niistäkin olisi kiva saada hyvät tulokset. Tällä hetkellä niitä meni molempia alle 30 minuutissa, ja kun molempien parhaat pisteet saadaan noin 40 kerran tuloksella, petrattavaan jäi myös näihin osiin. Löysin onneksi netistä hyvän 6 viikon ohjelman punnerrusten ja vatsojen parantamiseen. Katsotaan sitten miten temput toimivat kun itse kuntotesti suoritetaan lokakuun alussa.

Sata punnerrusta kuudessa viikossa

Kaksisataa vatsaa kuudessa viikossa

Näin haetaan töitä Puolustusvoimista

Kuusi vuotta kauppakorkeakoulussa on vietetty ja tuttu kesätyöhakuprosessi se on taas edessä. Kaikenlaista työtä sitä onkin tehty viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja taas pitäisi jotain uutta ja ihmeellistä keksiä. Jälkeenpäin on helppo toki sanoa, mutta en saanut viestittyä yhteenkään kesän 2013 työpaikoista sellaista intohimoista ja motivoitua työhakemusta josta työnantaja näkee ensisilmäyksellä hakijan olevan kiimassa yritystä ja tekemistä kohtaan.

Sitten tuli IT-viikon juttu atk-upseerista rauhanturvaamistehtävissä.

Luin tekstin muutaman kerran viikon aikana ja mielenkiintoni heräsi joka kerta enemmän. Huomasin omaavani miltein samanlaisen taustan, kun haastateltu rauhanturvaaja. Eikä siinä sitten kauaa mennytkään, kunnes aloin täyttämään puolustusvoimien hakulomaketta. Se oli aavistuksen erilainen työhakemuslomake ja työnhakuprosessi.

Ei motivaatiokirjettä, ei vapaata tekstikenttää hakemukselle ja persoonan tuomista esille, ei mahdollista työhaastattelua, eikä todellakaan sähköpostin tai muun elektronisen järjestelmän kautta lähetettävää lomaketta. Tämä oli siis niin minun juttuni! Hakemuksen täyttämiseen meni varmaan kuukausi. No tulipahan hommattua kaikki mahdolliset työtodistukset, tilattua kirjeitse veriryhmätodistus TYKS:istä ja lähetettyä elämäni eka hakemus postilla. Hakemusta olisi vielä voinut täydentää englannin kielen kokeella jossain kielikeskuksella, mutta koe järjestettiin vasta puolen vuoden päästä, joten jätin sen väliin ja luotin vaihto-opiskeluni olevan jonkinnäköinen tae englannin sönkkäämisestä ymmärrettävästi.

Paperit lähtivät sisään ja sitten vain odottamaan pääsenkö toimintavalmiuteen. Tästä toimintavalmiusporukasta sitten tullaan valitsemaan lopulliset rauhanturvaajat tehtäviin. Internetin keskustelupalstojen ja muiden tornihuhujen perusteella valmiuteen pääsee suhteellisen helposti, kunhan nyt kädet ja jalat toimivat, ei ole pahoinpidellyt ketään ja varusmiespalvelusaika on mennyt ilman suurempia poistumiskieltoja ja motivaatio-ongelmia. Jännäkakat sitten housuissa odottamaan tuleeko myönteinen vai kielteinen päätös. 

ville.a.nurminen@gmail.com