Kello oli 15.40 lauantaina kun oveemme koputettiin ja sen avauduttua viesti oli selvä. Nurminen, tiskinakki odottaa neljältä. Otin haastavan tehtävän vastaan ja aloin kömpimään peiton alta pois. Aluksi tuli mieleen mitä olen taas mokannut, mutta körmykaveri oli myös käynyt tiskailemassa joku päivä, joten eiköhän tämä ole vain tasa-arvon merkki. Kaikki pääsee tiskailemaan. Sain vielä viime hetken vinkiksi, että älä mene keittiön puolelle, vaan ylätasanteelle hoitamaan ateriointivälineitä.
Perinteiset ruokamätöt poskeen, essu päälle harja käteen. Minulle suositeltiin esiessua, koska itse essu on sen verran likainen. Pyyhin myös hikipisarat otsaltani huomatessani tiskaamossa olevat suurtaloustiskikoneet eikä merkkiäkään tiskiharjasta.
Tiskaajan ammatikoulua en ole käynyt. Toisaalta ihan hyvä, sillä hommat oppi 45 sekunnissa. Odotetaan tiskikorin täyttymistä, pestään kuumalla suihkulla isommat mällit pois, laitetaan koneeseen ja kuivataan. Yksi tiskaajatyttö osasi englantia, ranskaa, arabiaa ja oli hänellä oli tutkinto kirjanpidosta. Löysimme siis nopeasti yhteiset puheenaiheet vedellä lotraamisen ohella. Kuusi 12 tuntista työpäivää viikossa ja puolen vuoden välein saa 9 päivän loman. Kovaa työtä siis.
En voinut olla kunnioittamatta kovaa työtahtia ja iloista asennetta työkavereita sekä asiakkaita kohtaan. En voinut myöskään olla kiinnittämättä huomioita jatkuvaan työntekoon. Meillä kaikilla oli selkeät vastuualueet. Minulla lautaset, hänellä tarjottimet, herralla mukit ja ruokailuvehkeet. Vaikka mielestäni meillä ei ollut varsinainen kiire, paikalliset työntekijät tekivät myös osan minun tehtävistäni odotellesani rauhassa korin täyttymistä. Huomasin myös, kun astianpesukone on tehnyt tehtävänsä, kannattaa odottaa minuutti tai kaksi, jotta astiat ovat kuivuneet itsestään hiukan ennen kuivausta. En saannut aina kuitenkaan odottaa, koska joku oli jo ehtinyt kuivata ne.
Myönnän, otos oli melko alhainen ja olin ensimmäistä kertaa töissä, millä saattoi olla asiaan huomattavaa vaikutusta. Asiat on kuitenkin hyvin usein miltä myös näyttävät. Ja näillä mennään, on usein kuultu Leijonien olympiakisoissa kun parempaakaan ei oltu pystytty.
Ajatellaan monesti, että aktiivinen työnteko on lähestulkoon itseisarvo työlle kuin työlle. Ja jossain tilanteissa, argumentti on varmasti paikallaan. Se ainakin näyttää tehokkaalta asiakkaille sekä työnjohdolle. Mutta onko tämä lähtökohtaisesti hyvä työskentelymuoto, kun olisi tilanteen vuoksi aikaa ajatella itse työnteon prosesseja ja käytäntöjä? Näin gradun vajaalla ekonomilla tuli väistämättä hyvin nopeasti mieleen, voisiko tätä hyvin yksinkertaista likaisten tiskien muuttamista puhtaiksi astioksi kehittää tehokkaammaksi. Ja nopeammaksi. Voitaisiinko resursseja kohdentaa uudelleen? Suomeksi sanottuna potkia ihmisiä pois. Lisää fygyy ja silleen.
Mutta image is everything. Tämä voidaan nähdä luottamuspulana, että kohteena olevaan henkilöön ei luoteta, jollain tämä alkaa näyttäytymään tehokkaana ja aktiivisena, samat työt edelleen tulee tehtyä, mutta ulkoinen uskottavuus noussee. Ulkoiseen uskottavuuteen panostetut voimavarat ovat helposti poissa jostain. Vaikka siitä itse työn kehittämisestä. Siinä on haasteita ja ajattelemista tiskaajille ja isoille kihoille heidän työssään. Minä uskon kehitykseen, en raivopäiseen työntekoon.
Perinteiset ruokamätöt poskeen, essu päälle harja käteen. Minulle suositeltiin esiessua, koska itse essu on sen verran likainen. Pyyhin myös hikipisarat otsaltani huomatessani tiskaamossa olevat suurtaloustiskikoneet eikä merkkiäkään tiskiharjasta.
Tiskaajan ammatikoulua en ole käynyt. Toisaalta ihan hyvä, sillä hommat oppi 45 sekunnissa. Odotetaan tiskikorin täyttymistä, pestään kuumalla suihkulla isommat mällit pois, laitetaan koneeseen ja kuivataan. Yksi tiskaajatyttö osasi englantia, ranskaa, arabiaa ja oli hänellä oli tutkinto kirjanpidosta. Löysimme siis nopeasti yhteiset puheenaiheet vedellä lotraamisen ohella. Kuusi 12 tuntista työpäivää viikossa ja puolen vuoden välein saa 9 päivän loman. Kovaa työtä siis.
En voinut olla kunnioittamatta kovaa työtahtia ja iloista asennetta työkavereita sekä asiakkaita kohtaan. En voinut myöskään olla kiinnittämättä huomioita jatkuvaan työntekoon. Meillä kaikilla oli selkeät vastuualueet. Minulla lautaset, hänellä tarjottimet, herralla mukit ja ruokailuvehkeet. Vaikka mielestäni meillä ei ollut varsinainen kiire, paikalliset työntekijät tekivät myös osan minun tehtävistäni odotellesani rauhassa korin täyttymistä. Huomasin myös, kun astianpesukone on tehnyt tehtävänsä, kannattaa odottaa minuutti tai kaksi, jotta astiat ovat kuivuneet itsestään hiukan ennen kuivausta. En saannut aina kuitenkaan odottaa, koska joku oli jo ehtinyt kuivata ne.
Myönnän, otos oli melko alhainen ja olin ensimmäistä kertaa töissä, millä saattoi olla asiaan huomattavaa vaikutusta. Asiat on kuitenkin hyvin usein miltä myös näyttävät. Ja näillä mennään, on usein kuultu Leijonien olympiakisoissa kun parempaakaan ei oltu pystytty.
Ajatellaan monesti, että aktiivinen työnteko on lähestulkoon itseisarvo työlle kuin työlle. Ja jossain tilanteissa, argumentti on varmasti paikallaan. Se ainakin näyttää tehokkaalta asiakkaille sekä työnjohdolle. Mutta onko tämä lähtökohtaisesti hyvä työskentelymuoto, kun olisi tilanteen vuoksi aikaa ajatella itse työnteon prosesseja ja käytäntöjä? Näin gradun vajaalla ekonomilla tuli väistämättä hyvin nopeasti mieleen, voisiko tätä hyvin yksinkertaista likaisten tiskien muuttamista puhtaiksi astioksi kehittää tehokkaammaksi. Ja nopeammaksi. Voitaisiinko resursseja kohdentaa uudelleen? Suomeksi sanottuna potkia ihmisiä pois. Lisää fygyy ja silleen.
Mutta image is everything. Tämä voidaan nähdä luottamuspulana, että kohteena olevaan henkilöön ei luoteta, jollain tämä alkaa näyttäytymään tehokkaana ja aktiivisena, samat työt edelleen tulee tehtyä, mutta ulkoinen uskottavuus noussee. Ulkoiseen uskottavuuteen panostetut voimavarat ovat helposti poissa jostain. Vaikka siitä itse työn kehittämisestä. Siinä on haasteita ja ajattelemista tiskaajille ja isoille kihoille heidän työssään. Minä uskon kehitykseen, en raivopäiseen työntekoon.
